Olipa kerran pieni maalaishiiri, joka suuntasi kohti suurkaupunkia tapaamaan joukkoa kaupunkilaishiiriä. Maalaishiirtä hiukan jännitti mennä yksin kaupungin vilinään vieraiden kaupunkilaishiirien joukkoon. Kuitenkin hän oli innoissaan saadessaan uusia ystäviä ja päästessään välillä uusiin ympyröihin.

Oli jo ilta, kun maalaishiiri saapui suurkaupunkiin. Ensin hän ei meinannut millään löytää perille, mutta vihdoin huomasi sovitun paikan. Siellä hän tapasikin ison joukon iloisia kaupunkilaishiiriä, joista osa myöhemmin paljastui myös maalaishiiriksi! Ilta oli mukava ja kaikki hiiret tuntuivat nauttivan olostaan. He söivät hyvin ja juttelivat ja nauroivat. Kaiken kruunuksi kaksi kaupunkilaishiiristä olivat järjestäneet kaikille huikean yllätyksen: valtavan määrän herkkuja ja muita hiirten lempijuttuja! Jokainen hämmästeli tavaran paljoutta. Kiitollisuutta uhkuen maalaishiiren oli kuitenkin illan edetessä pikku hiljaa alettava suunnata takaisin kotia kohti. Valtavien kantamuksiensa kanssa hän alkoi kotimatkalle hitaasti mutta varmasti. ..

Yön pimeinä tunteina maalaishiiri oli taas kotona. Hänen oli hetki ihasteltava runsaita tuliaisiaan ennen kuin malttoi käpertyä omaan pesäänsä nukkumaan. Vaikka matka oli ollut onnistunut ja antoisa, maalaishiiri oli onnellinen ollessaan omassa kotikolossaan omien pienokaistensa luona. Sen pituinen se.

***************

Kiitos Pialle ja Tanjalle erittäin mukavan illan järjestämisestä! Kiitokset myös kaikille muille blogitapaamisessa mukana olleille! Ilta oli oikein mukava ja ensi vuonna uudestaan, eikö vain..?

Tässä kuvia (melkein) koko poppoosta:

Kuvia luvatusta "pienestä yllätyksestä" löydät esim täältä. Ihan uskomaton määrä upeita tuotteita!

 Lähtiessäni ravintolasta olin varmastikin aika huvittava näky... Korkeakorkoisissa saappaissani sipsutin pitkin Mannerheimintietä kymmenen kassia kummassakin kädessä (no ainakin melkein...) ja yritin löytää ovea Stockan parkkihalliin! Kello läheni uhkaavasti 23:a ja ajaessani halliin sisään muistin lukeneeni, että halli on avoinna 23:een saakka... Etsinnöistä huolimatta (ja parilta vartijaltakin kysyttyäni) oikeaa ovea ei vain löytynyt, mutta onneksi löysin ainakin ajoluiskan halliin. Luiskalla oli tietenkin jalankulku kielletty, mutta eipä auttanut muu kuin painua siitä sisään. Kello oli 22.57, kun juoksin hiki valuen kädet kassien kahvoista punaisina pitkin 300 kilometrin pituista ajoluiskaa (no joo, saatan ihan hivenen liioitella) ja mietin miten selviän yön hallissa autoni kanssa! Vihdoin päästyäni sisääntuloportille, luin siitä tekstin: "Ulosajo 24 h"! Siinä kohdassa täytyi ihan hetkeksi hengähtää ja laskea kantamukset alas... Lopulta siis pääsin autoon ja kotimatkalle, eli loppu hyvin, kaikki hyvin!